Etäkatselu ja mielen matkat

Kaukaisen kohteen kuvaaminen ilman aisteja on väite, jota tutkittiin vuosikymmeniä. Etäkatselu tarkoittaa menettelyä, jossa katselija saa vain tunnisteen ja kuvaa kohteen piirroksin. Tutkimus alkoi vuonna 1972 Kalifornian tutkimusinstituutissa kahden fyysikon johdolla. Tiedustelupalvelut rahoittivat työtä yli kahden vuosikymmenen ajan tunnetulla hankenimellä. Työskentely jaettiin vaiheisiin, ja katselijaa varoitettiin nimeämästä kohdetta liian aikaisin. Vuonna 1995 tehty selvitys päätyi kahteen vastakkaiseen arvioon samasta aineistosta. Hanke lopetettiin, ja asiakirjat julkistettiin myöhemmin kokonaisuudessaan. Aineisto on nykyään julkinen.

Kuvaus kaukaisesta kohteesta

Perusväite on yksinkertainen. Ihminen kuvailee paikkaa tai esinettä, jota hän ei näe eikä tunne ennalta. Etäkatselu tarkoittaa juuri tätä, ja nimitys korostaa katsomista eikä ennustamista. Kohde voi olla toisella puolella maapalloa tai viereisessä huoneessa. Katselija saa tietoonsa vain tunnisteen, joka voi olla numerosarja tai koordinaatti. Menettely on rakennettu niin, ettei kukaan huoneessa tiedä kohdetta. Harvassa tapauksessa paranormaali on saanut yhtä tarkan menettelyn ympärilleen. Menettelyn tarkoitus on sulkea pois tavalliset tiedonlähteet. Tulokset kirjataan piirroksina ja lyhyinä sanoina.

Laboratorio Kaliforniassa

Tutkimus alkoi vuonna 1972 Kaliforniassa. Stanfordin tutkimusinstituutissa kaksi fyysikkoa ryhtyi testaamaan väitteitä poikkeuksellisista kyvyistä. Tekijöinä olivat Russell Targ ja Harold Puthoff. Kysymys kuului, voidaanko paranormaali tuoda laboratorioon ja mitata siellä. Koehenkilöistä tunnetuin oli taiteilija Ingo Swann, joka antoi menetelmälle sen englanninkielisen nimen. Toinen keskeinen henkilö oli entinen poliisi Pat Price, jonka kuvauksia pidettiin hämmästyttävän tarkkoina. Kokeissa käytettiin aluksi paikkoja, joihin toinen tutkija matkusti sovittuun aikaan. Kuvaus tehtiin laboratoriossa istuen. Tulokset julkaistiin arvostetussa tiedelehdessä vuonna 1974.

Tiedustelun pitkä hanke

Rahoitus tuli tiedustelupalveluilta. Ohjelma jatkui yli kahden vuosikymmenen ajan ja vaihtoi nimeä useita kertoja. Tunnetuin nimitys on Stargate, ja sen alle on koottu koko hankkeen aineisto. Kokonaiskustannukset olivat noin 20 miljoonaa dollaria, mikä on tiedustelun mittakaavassa vähän. Tavoitteena oli saada tietoa kohteista, joihin ei päästy muilla keinoilla. Katselijoilta kysyttiin rakennuksista, laitteista ja kadonneista ihmisistä. Menetelmä kehitettiin tässä vaiheessa järjestelmälliseksi, ja siitä tuli oma koulutusohjelmansa. Työ tehtiin vaihtelevissa oloissa ja usein kiireessä. Tuloksia arvioitiin sisäisesti. Ingo Swann laati vaiheittaisen mallin yhdessä tutkijoiden kanssa.

Vaiheet ja piirrokset

Työskentely etenee vaiheittain tarkan kaavan mukaan. Katselija saa paperille tunnisteen ja piirtää ensimmäisen viivan lähes automaattisesti. Tätä nopeaa merkintää sanotaan ideogrammiksi, ja siitä haetaan kohteen perusluonnetta. Seuraavassa vaiheessa kirjataan aistihavaintoja, kuten lämpötila, pinta, ääni ja väri. Kolmannessa vaiheessa hahmotellaan mittasuhteita ja tilaa. Menetelmän tärkein varoitus koskee mielen taipumusta nimetä kohde liian aikaisin. Arvaus kirjataan sivuun, eikä sen anneta ohjata työtä. Piirros on tärkeämpi kuin sanat, koska se syntyy nopeammin. Muistiinpanot tehdään aina samalle lomakkeelle.

Kaksi tilastotieteilijää

Arviointi tehtiin vuonna 1995. Tiedustelupalvelu tilasi riippumattoman selvityksen, ja työhön kutsuttiin kaksi tilastotieteilijää. Jessica Utts päätyi siihen, että tilastollinen vaikutus on osoitettu ja ylittää sattuman rajat. Ray Hyman hyväksyi laskelmat mutta katsoi, että tulokset selittyvät koejärjestelyjen puutteilla. Hänen mukaansa ilman selittävää mekanismia tulosta ei voi hyväksyä. Selvityksen päätelmä oli, ettei menetelmä ollut tuottanut käyttökelpoista tietoa tiedustelun tarpeisiin. Ohjelma lopetettiin samana vuonna ja asiakirjat julkistettiin. Selvitys kattoi vain osan aineistosta, ja rajaus herätti arvostelua molemmilta puolilta. Aineisto on nyt vapaasti luettavissa verkossa.

Vuodot ja epämääräisyys

Heikkoudet on lueteltu tarkasti. Yleisin huomio koskee tiedon vuotamista, koska istunnossa läsnä oleva henkilö voi tietää kohteen. Toinen koskee arviointia, sillä tuomari voi tunnistaa istuntoja järjestyksen tai tyylin perusteella. Kuvaukset ovat usein niin väljiä, että ne sopivat moneen kohteeseen. Onnistumiset muistetaan ja epäonnistumiset unohtuvat, mikä vahvistaa vaikutelmaa. Menetelmää opetetaan nykyään kursseilla, ja kirjoja on julkaistu runsaasti. Meillä parapsykologista tutkimusta on tehnyt oma yhdistyksensä 1930-luvulta lähtien. Toistokokeita on tehty vähän riippumattomissa laboratorioissa. Harrastajien piirit ovat silti aktiivisia. Kokeilu onnistuu myös kotikonstein.

Oma sokkokoe

Rakenna oma koe kunnollisilla säännöillä. Pyydä ystävää valitsemaan kohde ja sulkemaan kuva kirjekuoreen ilman, että kukaan muu näkee sitä. Istu rauhassa, kirjoita ja piirrä havaintosi ilman selityksiä ja pane paperi sivuun. Toista koe kymmenen kertaa, koska yksi osuma ei kerro mitään. Anna kolmannen henkilön arvioida tulokset niin, ettei hän tiedä järjestystä. Moni haluaa puhua omista havainnoistaan ääneen, ja siihen sopii kiireetön puhelu kokeneen meedion kanssa. Kirjaa jokainen istunto päiväyksellä ja säilytä paperit huolella. Kokeen tulos ei ratkaise kysymystä, mutta se opettaa arvioimaan omia havaintoja.