Ulkopuolisuus

6. heinäkuuta 2023
Kirjoittaja: Serena
[@title]

Nykyisin varsinkin nettikiusaaminen on yleistynyt, koska silloin voit nimitellä ja haukkua muita kasvottomana. Netissä tapahtuva kiusaaminen on liiankin helppoa, mutta voi satuttaa todella kovaa ja johtaa erittäin vakaviin seuraamuksiin.

Kiusaamisen uhrin olo voi olla kiusaantunut, jos hänestä levitellään paikkaansapitämättömiä tai suurenneltuja asioita. Hänet voidaan myös jättää työyhteisön ulkopuolelle, häntä ei esimerkiksi kutsuta koskaan mihinkään yhteisiin tilaisuuksiin joihin muut työyhteisön jäsenet ovat kutsuttu.

Hänelle jätetään kertomatta asioita, joista hän kuitenkin kuulee jälkeenpäin muilta. Työpaikan kanta on se, ettei vapaa-ajalla tapahtuviin tilaisuuksiin tarvitse jokaista työyhteisössä kutsua, mutta tämä kuitenkin saa aikaan tiettyä ulkopuolisuuden tunnetta.

Sisäpiirin vitsit, joissa aletaan hokea jotain tiettyä keksittyä asiaa, ei välttämättä tunnu kohteena olevalta niin hauskalta. Riittääkö sanominen, ettei tämä tunnu mukavalta, kiusaamisen loppumiseen.

Soittelemisiin, Vivian, 246.

Serena

"Matkaa kanssani kohti oivalluksia"

Minä olen intuitiivinen selvänäkijä ja tarottulkitsija ja blogissani kirjoitan enkeleistä, tarot- ja oraakkelikorteista, energioista, elämänhallinnasta, haasteista, hyvinvoinnista, ihmissuhteista, tunteista, astrologiasta, numerologiasta ja elämän muutoksista.

Viimeisimmät blogikirjoitukset

Adonis
23. lokakuuta 2025
Kreikkalaisen taruston mukaan Adonis sai alkunsa Myrrhan ja hänen isänsä välisestä rakkaussuhteesta. Myrrha oli...
Jumalatar Afrodite
21. lokakuuta 2025
Useimmat meistä ovat varmasti kuulleet ainakin ohimennen kauneuden jumalatar Afroditesta. Muinaisen kreikkalaisen...
Mytologiasta
19. lokakuuta 2025
Olen nyt kirjoittanut muutaman postauksen, jossa olen kertonut vanhoista myyteistä ja tarinoista. Oletko koskaan...
Pandoran lipas
18. lokakuuta 2025
Kreikkalaisessa jumaltarustossa Pandora on  nainen, joka toi pahuuden ihmiskunnalle. Zeus, eli kreikkalaisen...
0700-80000
Soita nyt!