Mitä ovat kristalliyöt

26. joulukuuta 2023
Kirjoittaja: Serena
[@title]

Jos googlaat kristalliyöt, saat esiin tietoja maailmansotaan ja muihin terroritöihin liittyvistä väkivallanteoista. Tällöin on tapahtunut  muun muassa murhia, pommituksia ja ampumisia.

Henkisessä merkityksessä kristalliöiksi sanotaan 26. joulukuuta alkavia öitä ja nimenomaan niinä öinä nähtyjä unia.

Sinun kannattaa varata kynä ja paperia yöpöydällesi, koska kahtenatoista seuraavana yönä nähdyt unet ovat aivan erityisen merkityksellisiä.

Unet nimittäin antavat ennusteen jokaiselle tulevalle kuukaudelle. Eli ensimmäisen yön unet antavat ennusteen tammikuulle ja niin edespäin.

Jos et muista näkemääsi unta, silloin sinä kuukautena ei ilmeisesti tapahdu mitään maata mullistavaa tai sitä ei haluta näyttää etukäteen.

Nyt siis sinulla on oiva mahdollisuus saada itsellesi ennustukset tulevalle vuodelle aivan ilmaiseksi.

Mukavia unia, toivottelee Serena, 246.

Viimeisimmät blogikirjoitukset

Adonis
23. lokakuuta 2025
Kreikkalaisen taruston mukaan Adonis sai alkunsa Myrrhan ja hänen isänsä välisestä rakkaussuhteesta. Myrrha oli...
Jumalatar Afrodite
21. lokakuuta 2025
Useimmat meistä ovat varmasti kuulleet ainakin ohimennen kauneuden jumalatar Afroditesta. Muinaisen kreikkalaisen...
Mytologiasta
19. lokakuuta 2025
Olen nyt kirjoittanut muutaman postauksen, jossa olen kertonut vanhoista myyteistä ja tarinoista. Oletko koskaan...
Pandoran lipas
18. lokakuuta 2025
Kreikkalaisessa jumaltarustossa Pandora on  nainen, joka toi pahuuden ihmiskunnalle. Zeus, eli kreikkalaisen...
0700-80000
Soita nyt!