Miksi olet uupunut

12. maaliskuuta 2024
Kirjoittaja: Serena
[@title]

Sinä et uuvu täysin yhdessä päivässä etkä yhdessä yössä. Uupumus on pitemmän ajan seuraus. Olet ilmeisesti painanut pitemmän ajan menemään hampaat irvessä etkä ole luovuttanut vaikka oletkin ollut väsynyt.

Taustalla uupumukseen voi olla jatkuva ylisuorittaminen ja halu miellyttää muita. Voit olla jatkuvasti huolestunut ja pelkäät että jos jotain jää tekemättä se aiheuttaa katastrofin.

Meistä kaikki eivät hae apua, vaikka olisivatkin täysin uupuneitaja loppuun palaneita. Taustalla on niin paljon häpeän tunteita ja riittämättömyyttä, että monikaan ei halua hakea apua tilanteeseensa. Mieli vain puskee jatkuvasti eteenpäin vaikka keho ei pysy enää perässä.

Herkät ihmiset ovat usein työpaikan ilmapuntareita, koska he tiedostavat helposti myös muiden energiat ja tunteet. Siksi he ovat eniten vaarassa sairastua uupumukseen.

Soittelemisiin, Serena, 246.

Viimeisimmät blogikirjoitukset

Adonis
23. lokakuuta 2025
Kreikkalaisen taruston mukaan Adonis sai alkunsa Myrrhan ja hänen isänsä välisestä rakkaussuhteesta. Myrrha oli...
Jumalatar Afrodite
21. lokakuuta 2025
Useimmat meistä ovat varmasti kuulleet ainakin ohimennen kauneuden jumalatar Afroditesta. Muinaisen kreikkalaisen...
Mytologiasta
19. lokakuuta 2025
Olen nyt kirjoittanut muutaman postauksen, jossa olen kertonut vanhoista myyteistä ja tarinoista. Oletko koskaan...
Pandoran lipas
18. lokakuuta 2025
Kreikkalaisessa jumaltarustossa Pandora on  nainen, joka toi pahuuden ihmiskunnalle. Zeus, eli kreikkalaisen...
0700-80000
Soita nyt!