
Tarina suitsukkeesta
Tarina suitsukkeesta - kuinka herkkiä aivomme ovat juuri tuoksuille sekä miten suitsukkeita käytetään
Tarina suitsukkeesta. Suitsukkeet ja tuoksut on pitkään yhdistetty jumaluuteen ja suojaukseen. Suojalla pahuutta vastaan on ollut suuri merkitys eri kulttuureissa, jo tuhansien vuosien ajan. Henkilö joka työskentelee Tarot-korttien kanssa, voi pyytää Tarot-ennustahien suojausta siten, että se mitä Tarotennustuksissa esiine tulevat asiat eivät vaikuta häneen negatiivisesti.
Näkijä, selvänäkijä ja ennustaja käyttävät erilaisia työkaluja suojatakseen itsensä ja ne rakennukset, joissa he ovat. Osa ennustajista ja meedioista käyttää erivärisiä kynttilöitä, osa kristalleja. Monet aloittavat ja lopettavat päivänsä rukouksella. Uskomus ja näkemys henkisyydestä eroaa paljon ennustajien välillä.
Energiahoidon parissa työskenteleville on tavallista, että he pyytävät arkkienkelien apua. Useiden meedioiden ryhmätapaamisessa istutaan tavallisesti ringissä, pidetään toisiaan käsistä ja rukoillaan suojaa ja valoa, ettei mikään paha tai ”negatiivinen” pääse ulottuvuuden läpi ja ympyrän sisälle. Monet tunnistavat nämä istunnot TV:stä. Istunnot aloitetaan rukouksella, mutta tärkeintä istunnossa on, ettei kukaan irrota käsiään toisen kädestä, jottei ympyrä rikkoudu.
Ennustajien lahjat voivat vaihdella todella paljon. Joillakin ennustajilla voi olla todenperäisiä unia ja he voivat unissaan saada viestejä henkimaailmasta. Meediona työskennellessä voi olla selväkuulija ja kuulla mitä henki sanoo, tai voi olla selvänäkijä ja nähdä kuvia tai henkisiä filminosia sisimmässään. Meedioilla on tapana sanoa, että he näkevät henkiä ”kolmannella silmällään”. On myös meedioita, jotka näkevät henkiä tavallisten ihmisten joukossa – henget voivat istua itsekseen ihmisjoukossa pukeutuneina vaatteisiin, jotka ovat toiselta aikakaudelta.
Tämä lahja ei ole yhtä tavallinen, kuin lahja nähdä kolmannella silmällä. Monet meediot ovat selvätuntoisia, mikä tarkoittaa, että he voivat esimerkiksi tuntea kivun joka hengellä oli eläessään. Ontuva henki voi aiheuttaa sen, että selvätuntoinen meedio myös ontuu.
On olemassa myös toisenlainen muoto selvätuntoisuudesta, jossa lahjan omaavat vain tietävät asioita. Et tiedä miten tiedät, mistä tiedät, et ole kuullut, etkä ole nähnyt, sinä vain tiedät.
Meediolla voi olla monenlaisia eri lahjoja. Neljäs esimerkki on lahja tuntea hajua. Ennustajan ollessa talossa, jossa on aktiivisuutta, voi hän yhtäkkiä tuntea esimerkiksi vahvan kukkaisen parfyymin tuoksun, tupakansavun, jne. Kurssilla, johon eräs ryhmä osallistui kehittääkseen henkisiä taitojaan, koki yksi osallistujista tällaisen hajutuntemuksen. Ainoa mitä kurssilaiset saivat tietää henkilöstä, jolle heidän piti lähettää etäparannnusta, oli hänen nimensä. Kun istunto oli ohi, saivat kaikki osanottajat kertoa mitä he olivat saaneet selville henkilöstä, jolle olivat energiahoitoa lähettäneet. Kurssiohjaaja kirjoitti ylös nämä tiedot lähettääkseen ne eteenpäin henkilölle, jotta nainen voi vahvistaa tai kieltää saamansa tiedot.
Tällä listalla oli epätavallinen kohta. Yksi osanottajista oli tuntenut istunnon aikana vahvan pizzan tuoksun, eikä hän voinut ymmärtää ettei kukaan muu huoneessa tuntenut tuoksua. Seuraavalla kurssikerralla kurssiohjaaja kertoi osanottajille, että energiahoitoa saaneen naisen asunnossa usein tuoksui pizza, mutta kukaan ei tiennyt miksi.
”Tämä on aika uskomatonta”, sanoi kurssiohjaaja. ”Nainen, josta et tiedä juuri mitään,mutta tunnet kymmenien kilometrien päähän, että hänen asunnossaan tuoksuu pizza.”
Tarina suitsukkeesta. Suitsukkeen tuoksu on useimmille tuttu, ja monet ovat itsekin sytyttäneet suitsuketikkuja tai -kakkuja. Tiedetään, että meditaation aikana suitsukkeen tuoksu auttaa ja puhdistaa. Mutta mistä suitsukkeiden käyttö on kotoisin ja miksi sitä usein käytetään henkisten toimintojen tukena? Aromikasvin osista tulevaa savua käytetään useissa maailman eri kulttuureissa, mutta ensin pitää kuitenkin tarkastella hajuaistia.
Haju tai tuoksu kulkeutuu nenästä aivojen limbiseen järjestelmään noin kahdessa sekunnissa. Limbisessä järjestelmässä osallistuu tunteiden, käytöksen, pitkäaikaismuistin ja luovuuden säätelyyn minkä lisäksi se säätälee autonomisia toimintoja, kuten sydämenlyöntejä, hengittämistä ja hormonituotantoa. Tämä osa aivoista varastoi myös tiedon tuntemistamme hajuista ja reaktiostamme niihin.
Tuntiessamme jonkun hajun, pullantuoksun, suitsukkeen tai mädäntyneen sipulin, ryhtyvät aivomme työskentelemään selvittääkseen tunnistammeko tuoksun ja pidämmekö siitä vai emme. Tämä selittää, miksi jotkut tuoksut tuovat vahvoja ja välittömiä muistoja aikaisemmista kokemuksistamme. Tuoksujen aiheuttama reaktio epämiellyttävästä tai miellyttävästä on voimakkaampi kuin mihin mikään muu tunne pystyy. Mutta palataan takaisin suitsukkeen tuoksuun, jolla on ollut suuri rooli historiassamme.
On olemassa todisteita siitä, että jo esi-isämme käyttivät suitsukkeita uskonnollisissa ja lääketieteellisessä tarkoituksessa. Englanniksi suitsuke on “incence”, joku juontuu latinankielen verbistä “icendere”, “polttaa”. Ennen vanhaan useimmat avotulet toimivat hyönteismyrkkyinä, ja joillakin puulajeilla, lehdillä ja kasveilla oli suurempi teho kuin toisilla.
Mikäli savu pystyi polttamaan huonot hyönteiset, niin sen uskottiin myös tehokkaasti puhdistavan ilman eri sairauksista, huonoista hengistä ja negatiivisuudesta. Moent meistä ovatkin kuulleet Pohjois-Amerikan intiaanien polttamasta salviasta, jonka savun toivottiin ajavan pois negatiivisen energian ja palauttavan energiatasapainon. Melkein kaikki arkeologiset suitsukelöydöt liittyvät sen uskonnolliseen käyttöön. Todisteita tästä on jo ajalta 4000 eKr, temppeleiden seinässä olevissa kaiverruksissa ja haudoissa, jossa oli hartsia.
Antiikin kulttuureissa katsottiin kaikkien hyvien tuoksujen olevan jumalallista alkuperää. Polttamalla materiaalia, joka loi hyvän tuoksun, kutsuttiin jumalat kotiin tai temppeliin. Suitsukkeen savun avulla uskottiin vainajan saavan saman tuoksun kuin jumalilla ja sielun siten pääsevän helpommin jumalten istuimelle. Lähi-Idässä, Egyptissä sekä Mesopotamian ja Babylonian alueilla suitsukkeen käytöstä tuli sekä todella tärkeä, että myös suuri ja merkityksellinen tulonlähde. Suosituimmat suitsukkeet olivat oli frankinsenssi-, olibanum- ja mirhamihartsit sekä myös puulajit, kuten sypressi, santelipuu ja seetri.
Tarina suitsukkeesta. Suitsukkeen savun katsottiin puhdistavan paremmin kuin veden, sillä se puhdisti korkeammalla, jumalallisella tasolla. Tuoksu houkutteli jumalia puoleensa ja pystyi myös tekemään ihmisestä jumalallisemman. Oraakkelit käyttivät suitsukkeita ennustuksissaan, temppelit puhdistettiin hartsin tuoksulla ja öljyllä ja jokainen uusi rakennus vihittiin suitsukkeella. Kaikessa piti olla jumalia houkutteleva tuoksu. Antiikin kulttuureista suitsukkeen käyttö levisi ympäri maailmaa. Maya-intiaanien ja muissa Etelä-Amerikan kulttuureissa suitsuke oli “Jumalan ruokaa”. Atsteekit käyttivät temppeleissää suitsukkeita, joiden tuoksua suuren jumalan, Quetzalcoatlin, sanotaan rakastaneen. Suitsukkeen tuoksu myös peitti ihmisuhreista lähtenyttä verenhajua.
Vanhimmat suitsukelöydökset Kiinassa ovat ajalta 1500 eKR ja suitsukkeen uskonnollisen käytön uskotaan tulleen buddhalaisten munkkien mukana 100-luvulla. Varhaiset kristityt käyttivät suitsuketta seremonioissaan ja katolinen kirkkokin säilytti sen tradition. Suitsuke ei kuitenkaan aina tuoksunut hyvältä. Keskiajalla noitamestarit kehittivät pahanhajuisia suitsukkeita suojaamaan noidilta, demoneilta, vampyyreilta ja muita kiusaajilta, joiden uskottiin olevan pirun kätyreitä.
Tiivistettynä oli suitsukkeen tarkoitus lähinnä jumalallinen. Se vei lähemmäksi jumalia, suojasi, puhdisti ja paransi. Suitsukkeesta on monella tapaa tullut aika arkinen. Ajatellaanpa vaikka kiviä helmiä, joista monet valmistavat itse harrastusmielessä erilaisia koruja. Tullessasi niitä myyvään kauppaan, tunnet usein taustalla palavan suitsukkeen tuoksun.
Eri ihmisten välillä on toki tässäkin eroja, mutta on hyvin tavallista että povaajat, näkijät, selvänäkijät, ennustajat ja vastaavat energiahoitojen ja rajatiedon kanssa työskenetelevät ammattiryhmät omaavat laajan tiedon suitsukkeista ja kristalleista. Tee haku internetissä hakusanoilla tarot-linja, ennustus-online, tarot-online, henkisen tien ohjaus, ennustulinja, ennustus live, unil ennustajat ja soita niille ennustajille, joilla on esittelyssään mainittu suitsukekoulutus.
Onnellista ja ihanaa päivää tuoksujen merkeissä.